Direktiivi sallii, kuten salli ennen muuttamistaankin, lämmityksen ja jäähdytyksen huoneistokohtaista mittausta ja laskutusta koskevista säännöksistä poikkeamisen, jos käyttäjäkohtaisten kulutusmittareiden käyttö ei ole teknisesti mahdollista tai kustannustehokasta eikä lämmityskustannusten jakolaitteiden asentaminen olisi kustannustehokasta. Suomessa olemassa olevissa rakennuksissa yksittäisen huoneistokohtaisen mittarin asentamiseen liittyvien teknisten ongelmien vuoksi jouduttaisiin useimmiten ottamaan käyttöön lämmityskustannusten jakolaitteet. Tehtyjen selvitysten mukaan näillä ei Suomessa saada merkittävää energiansäästöä ja jakolaitteiden kustannukset ovat suuremmat kuin niiden käyttöönotosta mahdollisesti saavutettava energiansäästön kustannushyöty. Näillä perusteilla huoneistokohtaisen lämmityksen mittausta ja kustannusten jakolaitteiden asentamista ja käyttöä ei ole Suomessa säädetty pakolliseksi.
Lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden laskutus mitatun kulutuksen perusteella edellyttää lakimuutoksia. Laskutus- ja kulutustiedoista ja niiden toimittamisesta on tarkoitus antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
EU-oikeuden taannehtivaa vaikutusta voidaan tarkastella myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan (POK) valossa. POK 17 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta sekä käyttää sitä. Keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi yleisen edun sitä vaatiessa laissa säädetyissä tapauksissa ja laissa säädettyjen ehtojen mukaisesti ja siten, että hänelle suoritetaan kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus omaisuuden menetyksestä. Omaisuuden käyttöä voidaan säännellä lailla siinä määrin kuin se on yleisen edun mukaan välttämätöntä.
Suomen neuvottelutavoitteena ollut poikkeamismahdollisuus huoneistokohtaista mittaamista ja kustannusten jakoa koskevista säännöksistä säilyi myös uusissa rakennuksissa lämmityksen ja jäähdytyksen osalta. Lämpimän käyttöveden kustannusten jako huoneistokohtaisen mitatun kulutuksen perusteella koskee lopullisen muutosdirektiivin mukaan komission ehdotuksesta (kaikki rakennukset) poiketen vain uusia moniasuntoisia rakennuksia ja uusia moneen eri käyttöön tarkoitettujen rakennusten asuinkäytössä olevia osia.
Direktiivin 9 artiklassa säädetään ainoastaan kaasun ja sähkön mittareista ja siitä on kumottu lämpöä, jäähdytystä ja kotitalouksien lämmintä käyttövettä koskevat säännökset, jotka on siirretty uusiin 9 a ja 9 b artikloihin.
Käytännössä mittareiden ja niiden asentamisen asianmukaisuudesta riippuu, voiko taloyhtiö laskuttaa niiden perusteella osakkaita vedenkulutuksesta. Ongelmia on aiheutunut siitä, että rakennuttajat haluavat lähtökohtaisesti korjata kaikki havaitut puutteet vuositakuukorjausten yhteydessä, ja että rakennuttajat mahdollisesti tarjoavat ensi sijassa rahallista hyvitystä, mikä ei ole hyvä vaihtoehto taloyhtiön kannalta, koska olennaista on saada mittarit kuntoon. Jos vesimittareiden luotettavuutta joudutaan myöhemmin selvittämään ja jo perittyä vesimaksuvastiketta oikaisemaan, aiheutuu tästä taloyhtiölle selvityskustannuksia, joita voidaan joissakin tilanteissa periä rakennuttajalta.
Säännös veden kulutuksen huoneistokohtaiseen mittaukseen ja laskutukseen siirtymisestä enemmistöpäätöksellä tuli voimaan uuden asunto-osakeyhtiölain myötä kesällä 2010. Koska voimassa olevassa asunto-osakeyhtiölaissa ja sitä edeltävissä laeissa ei ole säädetty tiettyjen vastikeperusteiden soveltamisesta tiettyihin kustannuksiin, on yhtiöitä perustettaessa voitu määrätä vesimaksuvastikkeen perusteeksi osakehuoneiston asukasmäärä, mitattu kulutus tai muu peruste (käytössä ei ole tarkempia tietoja erilaisten määräysten yleisyydestä yhtiöjärjestyskäytännössä). Voimassa olevan lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 24/2009 vp., s. 60) on todettu, että yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, että vastiketta peritään yhtiön vesikulujen kattamiseksi todellisen kulutuksen mukaan sen jälkeen, kun rakennukseen on asennettu huoneistokohtaiset vesimittarit.